Köynnöshortensia

Köynnöshortensia on tilaustyö. Toiveena oli kaatomaalauksen kuplamuovipainannalla tehty köynnöshortensia, joka on kasvanut pihamännyn ympärille. Sain kaksikosta valokuvan ja yksityiskohtaisempia ohjeita. Toiveita tuli myös värimaailmasta sekä maalauksen sommittelusta.

Idean yhdistäminen kaatomaalaukseen oli hieman haasteellinen tehtävä, sillä kaatomaalaukset ovat tekniikkoina abstrakteja. Tein aluksi kokeilun pienelle kanvaasille ja sain siitä ymmärrystä, miten toimisin. Samalla kuulostelin mielessäni tunnelatausta, mikä maalauksen tilaajalla oli.

Maalausvaiheista ei ole valokuvia, sillä intensiivisessä maalauksen tekemisessä ei ole sijaa valokuvien ottamiselle. Yritän kuitenkin kertoa niistä, koska maalausvaiheet ovat täyttä kaatomaalausta, vaikka loppusilaukset on tehty siveltimillä. Vaiheita täytyy oikein pinnistellen muistella, sillä intuitiolla maalatessa ne voivat helposti unohtua.

Köynnöshortensian maalausvaiheet:

  • Valmistelin 20x60cm kanvaasin
  • Sekoitin värejä ruskeasta (raw umber), titaanin valkoisesta ja kullasta
  • Lisäsin ruskeisiin hieman silikoniöljyä
  • Ohensin maalit keskipaksuisiksi (maito)
  • Tein maaleista kolme pientä kuppia Kuppi nurin-tekniikkaa varten (sandwich flip cup)
  • Kaadoin maalit ja levitin ne kallistelemalla koko kanvaasille.
  • Kun maali oli kuivunut, puhdistin maalauksen pinnan silikonista.
  • Tutkin maalausta hartaasti ja päätin, miten saan männyn esiin taustastaan.
  • Maalasin näkymättömän männyn ympäristöä lattasiveltimellä ja beigeillä niin, että vain runko, oksistoa ja kanvaasin kultainen yläosa jäivät näkyviin.
  • Köynnöshortensiaa varten sekoitin ja ohensin vihreitä (phthalo green ja cromium oxide green) sekä titaanin valkoista, ja kaadoin niistä lätäköitä kuivuneen männyn rungon päälle ja ympärille.
  • Painoin lätäköt kuplamuovilla ja annoin kuivua.
  • Viimeistelyä siveltimillä useina päivinä.

Kaatomaalaukset, joissa käytetään eri tekniikoita ja maalinpaksuuksia, vaativat hyvää suunnittelua. Tarvitaan myös useita kuivattelun ja maalikerrosten maalaamisen vuorottelua.

Tämän kaltaista työtä en ollut ennen tehnyt. Sen tavoitteellisuus ja voimakas tunnelataus teki prosessista innostavan ja vaikuttavan. Viestittely tilaajan kanssa oli myös hyvin tärkeää.

Lopulta maalauksen muokkaamisen lopettamisesta oli tehtävä päätös ja tilaaja saapui paikalle. Se oli jännittävä hetki. Onnekseni hän vaikutti tyytyväiseltä.

Kirjoittanut Katriina Uski

Kaatomaalauksen ja kuvataiteen harrastaja ja opettaja

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *