Sininen enkeli- maalaus on tehty siipitekniikalla (wing pour), jota voidaan nimittää myös vesiputoustekniikaksi (waterfall technique). Siipitekniikassa paksuhkoja värejä kaadetaan kerroksittain kuppiin. Sitten maali kaadetaan yhdestä reunastaan kohotetulle kanvaasille niin, että maali valuu kohti vastakkaista reunaa. Valutetun maalin ympärille levitetään alusmaalia, jotta kerroksittaisia maaleja voidaan sulavasti liikutella kanvaasilla.

mutta sydän hänellä on paikallaan.
Tällä kertaa valitsin väreiksi valkoisen kalustemaalin (koska sitä sattui olemaan), sinisen (phthalo blue) ja lorauksen indigoa. Tekniikka on ollut itselleni hyvin haastava, mutta jonkun kerran olen onnistunut yli odotusteni. Tarkoitukseni oli palauttaa mieleeni taannoisella taivaalla leijailleita siipien muotoisia pilviä. Siipitekniikalla voisi hyvinkin saada aikaiseksi sellaisen abstraktin efektin.
Maalit kaadettuani huomasin yllättäen kanvaasillani hahmon. Se näytti mielestäni siivillään vartaloaan suojaavalta enkeliltä. Hahmon pää oli hieman kallellaan ja osittain kanvaasin yläreunassa. Hänellä näytti olevan sydän. Liikutuin näkemästäni, joten minun oli jätettävä maalaus rauhaan. Pyyhkäisin vain taustaa muutaman kerran talouspaperin suikaleilla. Kun maalaus oli kuivunut, korjasin enkelin päätä hieman pyöreämmäksi parilla siveltimen vedolla.
Saatat ehkä nähdä maalauksessa mieluumminkin putouksen, vesipatsaan tai vaikka pyörremyrskyn. Uskon silti vahvasti, että sinullakin on oma suojelusenkelisi.
Sininen hipaisu, henkäyksen keveä Oi onnekasta poskeani Pienen pienen hetken oli sielunsilmäni auki ja suloinen ymmärrys kulki läpi olemukseni Miksi kosketit minua ja katosit -Katriina 2008-
Sininen enkeli -maalaus jää kotiini muistuttamaan suojelusenkelini läsnäolosta.
Haluatko lukea lisää runoja? Pääset runoblogiini Hämärien hetkien tuikkuihin tästä!
Sininen enkeli on koskettavan kaunis. Enkeli, jonka pää on pieni, mutta hänen muu olemuksensa levittää taivaan sineen terveisiä taivaasta.
Kiitos kommentistasi. Kauniisti sanottu.💜