Jos olet käynyt Galleriassani, olet ehkä saattanut huomata maalauksissa japanilaisia vivahteita. Se liittyy lapsuusvuosiini, jotka elin Japanissa perheeni kanssa. Näkökulmani on siten erilainen, kuin pelkkä viehtymys vieraaseen kulttuuriin.
Elämä Japanissa oli arkea, kuten jokaisella lapsella, joka asuu omassa maailman kolkassaan. Kahden eri maan välillä matkustaminen oli toki uniikkia ja avarsi näkemyksiäni, mutta oli siinä raskaatkin puolensa. Taiteen tekemisen kautta voi muistella ja tutkiskella mennyttä aikaa. Tärkeimpiä itseilmaisun muotoja minulle ovat runojen kirjoittaminen ja maalaaminen.
Toisinaan saan inspiraation kaatomaalata jotain häivähdyksenomaista. Sellaista, johon ei sanoja oikeastaan löytyisikään. Kuin tuoksu tai muu hauras muistijälki. Abstrakti maalaus mahdollistaa hyvin tämän kaltaista tulkintaa.
Kimonon värit ovat valkoinen, sinivioletti, punavioletti, oranssi ja kulta. Maalaus on tehty puhallustekniikalla, joten maalit on ohennettu vedellä hyvin ohuiksi eikä niihin ole lisätty mitään lisäaineita. Käytin puhaltamiseen sekä hiustenkuivaajaa, pilliä että suutani. Kaatomaalauksia harjoitellessa oppii, että suutaan voi käyttää muuhunkin kuin puheen suoltamiseen!
Kimono– taulu on myyty.