Lumiset huiput on abstrakti maalaus jylhistä vuorista, joilla on lumihuput ja jyrkät rinteet. Haaroittuva vuoripuro kimmeltää jäätyneenä valon osuessa siihen. Maalauksen värimaailma on tietenkin mielikuvituksellinen: vaalea sinivioletti, tumma punavioletti, terrakotta, kulta ja alusmaalina valkoinen.
Lumisissa huipuissa käytin kahden eri tekniikan yhdistelmää: siipitekniikkaa ja pilvitekniikkaa. Ensin sekoitin värimaalit paksuiksi siipitekniikkaa (wing pour technique) varten. Pelkässä siipitekniikassa valkoinen alusmaali olisi ollut lähes yhtä paksua kuin muutkin maalit, mutta pilvitekniikassa (cloud over technique) sen oli oltava huomattavasti ohuempaa. Muita maaleja kevyempänä alusmaalin oli tarkoitus nousta osittain pintaan. Usein efektiä korostamaan käytetään helmiäismaaalia, mutta minulla ei sitä ollut.
Tärkeää on, että kanvaasilla on riittävästi maalia, jotta sitä voi huoletta laskea kulmista yli. Näin saadaan alusmaalia pomppaamaan esiin ja samalla reunat saavat kauniin tasaisen maalipeitteen. Kun on kyse kanvaasista, mitä ei ole tarkoitus kehystää, reunojen siisteys on yhtä tärkeät kuin itse maalaus. Kokeile näin:
- Ohenna alusmaali hyvin juoksevaksi vedellä ja levitä koko kanvaasille.
- Valuta värimaalit alusmaalin päälle siipitekniikalla. Voit valita jonkun muunkin tekniikan.
- Kallista värimaalit ripeällä otteella yli kanvaasin kulman ja takaisin keskelle.
- Toista kaikkien kulmien yli.
- Siisti valumat puutikulla kanvaasin alareunoista.
- Liekitä ja odota jännittyneenä, kuinka käy…


Siipi- ja pilvitekniikat ovat omassa mielessäni kaatomaalauksen aatelia. Niiden yhdistäminen ei sujunut ihan odotusteni mukaisesti, mutta lopputulos on kuitenkin aika mukiinmenevä. Se innostaa harjoittelemaan lisää.
Muistathan, että voit nähdä tässäkin teoksessa aivan jotain muuta kuin itse näen. Abstraktissa maalauksessa kuva on katsojan silmässä. Siksi onkin kiehtovaa vaihtaa ajatuksia eri ihmisten kanssa heidän taidekokemuksistaan. Oikeaa tai väärää tulkintaa ei ole olemassa.
Oikein hyvää joulua kaikille oman elämänsä taiteilijoille 🌟! Käy lukemassa runoblogini Hämärien hetkien tuikkujen jouluisia mietintöjä tästä !