Tietoja minusta

Uskon, että jokaisessa meistä asuu pieni taiteilija. Jotkut eivät tunnista sitä itsessään (vielä) ja toisilta se pulppuaa kuin haarautuva pieni puro. Joiltain se pärskyy kuin meren kuohu, niinpä he tekevät taiteilijuudesta ammatin ja/tai elämäntavan.

Itse olen purotyyppinen ihminen. Harrastan maalaamista, runojen ja blogien kirjoittamista, luontovaeltelua ja kännykkäkuvausta. Koulutuksiltani olen perushoitaja, sosionomi (AMK) ja ammatillinen opettaja (AmO). Tällä hetkellä opiskelen kulttuurituottamisen ja luovan talouden ohjelmassa YAMK-tutkintoa. Olen Lahden taideyhdistys ry:n jäsen.

Kuvan tekemistä olen oppinut itsekseni harjoittelemalla ja erilaisilla kursseilla kuten elävän mallin piirustuskurssilla (1,5v) ja akvarellikursseilla sekä viimeisimpänä Viivassa Vapaa Akatemiassa (1v). Mielenkiintoni kallistuu ekspressiiviseen ja vähemmän realistiseen suuntaan. Tunnepohjainen ilmaisu kiehtoo myös valokuvauksessa. Opiskelin hieman Vapaa Akatemian Välimerkissä vakokuvausta ja videointia.

Akryylikaatomaalaus eli Acrylic Pouring on nestemäisen taiteen eli Fluid Artin laji. Siitä on tullut itselleni erityisen rakas maalausmenetelmä. Harjoittelin kaatomaalausta aluksi vain rentoutuakseni, mutta pikkuhiljaa mielessäni alkoi kehittyä kaatomaalauksen kurssi. Vuonna 2022 kokosin muistiinpanoistani Kuppi nurin! Kaatomaalauksen oppaan, joka on kuvitettu pilottikurssilaisten (mm. lasteni💜) työskentelystä ja omista maalauksistani ottamillani valokuvilla. Vuoden kuluttua julkaisin kirjasta 2. painoksen. Oppaan avulla opitaan 10 erilaista kaatomaalauksen perustekniikkaa. Kirjani on ainoa suomenkielinen kaatomaalauksen opas.

Olen opettanut kolmen viimeisen vuoden aikana sekä kaatomaalausta että maalauksen ja piirustuksen perusteita Harjulan kansalaisopistolla. Lisäksi olen ohjannut Wellamo-opistolla kaatomaalausviikonloppuja eri teemoilla ja vetänyt myös muutamia yksityisiä kaatomaalaustyöpajoja (esim. tyhy, Lahden taideyhdistys ry, ystaväporukka). Ajankohtaisia kurssejani löytyy täältä.

KirkasHetki sivusto on tutkimusmatka kaatomaalauksen fantasiamaiseen maailmaan. Kokeilevan ja tutkivan taiteen avulla voi päästä ulottuvuuksiin, joihin lapsenmielisillä on aina avoimet ovet. Se luo hetkeksi polun pois arjen paineista ja lisää leikkiä elämään. Etusivulle päivitän ajankohtaisia asioita ja linkkejä. Galleria KirkasHetkessä on vaihtuva näyttely kaatomaalauksistani, akryylitöistäni, akvarelleistani ja piirroksistani. Lisäksi kuvia on kurssilaisten kaatomaalaussessioista.

Tervetuloa seuraamaan myös maalausaiheista blogia. Pyrin kirjoittamaan suurin piirtein joka toinen kuukausi. Aiheina on muun muassa maalausprosessit, käyttämäni tekniikat, kaatomaalausopastukset ja joskus muut kuvallisen ilmaisun muodot.

Tarjoan kaatomaalaustyöpajoja työyhteisöjen hyvinvointipäiviin Lahden alueella. Toki pienen porukan illanistujaiset maalauksen parissa onnistuvat myös. Jos sinulla herää kysymyksiä tai haluat pyytää tarjousta, vastaan mielelläni. Jätä viestisi yhteydenottolomakkeella täällä.

Runo-valokuvablogiini Hämärien Hetkien Tuikkuihin pääset tästä.

Kiitos, kun vierailet! Katriina