Apostolinmiekan kukkia– maalauksessa on kyse painantatekniikalla (dipping technique) tehdystä pienestä maalauksesta, jossa on käytetty valkoista, keltaista, violettia ja kultaista akryylimaalia. Vaikka tekniikan luulisi olevan melko helpon, uusin painamisen kolme kertaa samoilla väreillä. Vasta sitten kuvio oli mielestäni kelvollinen. Lisäksi tein muutaman ilmapallosuukon (balloon kisses), joista muodostui kukkamaiset kuviot. Kun katson maalausta nyt jälkeen päin, niin… Jatka lukemista Apostolinmiekan kukkia
Blogi
Merikotka
Merikotka on kaatomaalaus puhallustekniikalla. Tämän tyyppistä puhallusta sanotaan myös kaaospuhallukseksi (chaos dutch pour). Siinä kaadetaan värejä kanvaasin alaosaan sattumanvaraisesti sekaisin ja yläreuna on yksivärinen. Värikkäät maalit puhalletaan hiustenkuivaajalla osittain yksivärisen puolen päälle. Näin saadaan abstraktia kuviointia, joka saa kontrastia yksivärisestä tyhjästä tilasta. Merikotka-maalauksessa en päästänyt kaaosta aivan valloilleen, vaan sommittelin kuviota ja puhalluksen suuntaa. Aluksi… Jatka lukemista Merikotka
Vuosirenkaat
Puiden vuosirenkaat lisääntyvät niiden vanhetessa. Laajeneva rengaskuvio rungon sisällä on mielestäni kaunis. Ehkä ikääntyminen pitäisi nähdä samalla tavalla ihmisessäkin, sisäisenä kauneutena. Elämänkokemus rikastaa ja runko paksuuntuu… Vuosirenkaat- maalaus on tehty hauskalla paksun maalin rinkulatekniikalla. Kuten arvata voi, kaatomaalauksella tehdyt maalaukset ovat harvoin geometrisen tarkkoja. Nestemäisillä maaleillahan on vahva oma tahto. Maalauksen värit ovat ruskea, kulta,… Jatka lukemista Vuosirenkaat
Rohkeus
Pyyhkäisytekniikka (swipe technique) on ihana kaatomaalauksen laji. Maalaaminen isolle kanvaasille on erityisen palkitsevaa. Silloin ei tarvitse heti lopettaa, vaan voi uppoutua täysin meditatiiviseen työskentelyyn. Pyyhkäisy voi tekniikkana olla maalauksen varsinainen tavoite, mutta joskus se on pilalle menneen maalauksen viimeinen pelastus. Kaatomaalaamisen yksi monista kiehtovista asioista onkin se, että aina voi siirtyä seuraavaan tekniikkaan, jos ensimmäinen… Jatka lukemista Rohkeus
Avaruuskukka
Avaruuskukan tausta on maalattu preussinsinisellä, joka on kuivuessaan melkein musta, mutta pehmeämpi. Kukan värit ovat kulta, punavioletti, valkoinen ja tummanvihreä. Se on maalattu valuttamalla värilätäkkö kanvaasille ja puhaltamalla sitä keskeltä ulospäin. Koska hiustenkuivaaja teki liian leveää jälkeä, puhalsin suulla ja pillillä. Viimeistelyssä käytin hammastikkua, jolla lisäsin hieman kultaa ja rajasin terälehtiä tarkemmiksi. Maalausvaiheista ei tällä… Jatka lukemista Avaruuskukka
Ume
Ume on japania ja tarkoittaa luumua. Japanilaisessa keväässä luumun- tai aprikoosinkukkia enemmän huomiota ovat saaneet kirsikankukat. Silti itselläni on lämmin muistikuva eräästä pienestä luumupuusta, missä oli punavioletit kukat. Se oli vanha käppyrä, mutta teki kuitenkin keväisin muutaman ihastuttavan kukan. Hedelmää se ei tainnut tuottaa. Ume-taulun tausta on valkoinen ja vaaleanviolettinen. Kukat on tehty dippaamalla puhalletulla… Jatka lukemista Ume
Juurettomat
Juurettomat- akryylimaalaus kuvaa kotoista koivikkoa mystistä taustaa vasten. Puiden juuret ovat aivan pikkuiset, joten ne näyttävät leijuvan ilmassa. Oksatkaan eivät ole kasvaneet pitkiksi ja vahvoiksi, mutta taivaan tuuliin puut eivät silti lennä. Miksi? Siksi, että oksat takertuvat rinnalla kasvavien puiden oksiin. Siten koivut pitävät toinen toistaan kiinni maan pinnassa, jotta ne voivat juurtua paremmin ja… Jatka lukemista Juurettomat
Oma polku
Ennen vanhaan oli selvää, että ihminen valitsee (tai oli pakotettu valitsemaan) elämänsuuntansa nuorena ja jatkaa samaa tietä elämänsä loppuunsa saakka. Nykyisin on aivan tavallista, että ihminen vaihtaa asuinpaikkaa, ammattia, puolisoa tai elämäntapaa useita kertoja elämänsä aikana. Uudet alut voivat olla uuvuttavia, sillä niihin ajaudutaan monesti kriisien kautta. Oman polun löytymiseen kannattaa kuitenkin panostaa ja tarvittaessa… Jatka lukemista Oma polku
Pysähtyneet hetket
Pysähtyneet hetket ovat tuttuja juttuja luonnossa, sillä lepo on sen kiertokulun kannalta välttämätöntä. Täällä Pohjolassa koko luonto viettää (useimmiten) talvea lumipeitteen alla kuin pesässä, kun taas kesäiset kasvun kaudet rönsyävät parhaimmillaan lämpiminä ja lempeinä. Pysähtyneet hetket– diptyykin esikuvina ovat valokuvani jäätyneestä purosta kotini lähettyvillä. Senkin on vuoroteltava talviunen ja runollisen pulinansa välillä. Parasta talvessa onkin… Jatka lukemista Pysähtyneet hetket
Lumiset huiput
Lumiset huiput on abstrakti maalaus jylhistä vuorista, joilla on lumihuput ja jyrkät rinteet. Haaroittuva vuoripuro kimmeltää jäätyneenä valon osuessa siihen. Maalauksen värimaailma on tietenkin mielikuvituksellinen: vaalea sinivioletti, tumma punavioletti, terrakotta, kulta ja alusmaalina valkoinen. Lumisissa huipuissa käytin kahden eri tekniikan yhdistelmää: siipitekniikkaa ja pilvitekniikkaa. Ensin sekoitin värimaalit hyvin paksuiksi siipitekniikkaa (wing pour technique) varten. Pelkässä… Jatka lukemista Lumiset huiput