Köynnöshortensia on tilaustyö. Toiveena oli kaatomaalauksen kuplamuovipainannalla tehty köynnöshortensia, joka on kasvanut pihamännyn ympärille. Sain kaksikosta valokuvan ja yksityiskohtaisempia ohjeita. Toiveita tuli myös värimaailmasta sekä maalauksen sommittelusta. Idean yhdistäminen kaatomaalaukseen oli hieman haasteellinen tehtävä, sillä kaatomaalaukset ovat tekniikkoina abstrakteja. Tein aluksi kokeilun pienelle kanvaasille ja sain siitä ymmärrystä, miten toimisin. Samalla kuulostelin mielessäni tunnelatausta, mikä… Jatka lukemista Köynnöshortensia
Avainsana: intuitio
Nyhjöttäjä
Nyhjöttäjällä on turvallinen pesä heinikossa. Hän jättäytyy sivuun oravanpyörästä hetkeksi ja lepää.
Fantasiamainen merihevonen
Joskus maalaussessio voi alkaa, vaikka ei olisi valmiiksi suunnitellut, mitä aikoo tehdä. Lähden vaan tekemään pelkästä maalaamisen ilosta! Lopputulos löytyy useimmiten matkan varrelta, prosessin kautta. Tällä kertaa otin esiin 30x80cm kokoisen 3D- kanvaasin (deepedge canvas) ja mielessäni alkoi pyöriä syvä meri. Väreiksi valitsin indigon, sinisen (phthalo blue) ja valkoisen. Vähän vettä maaleihin, niin rentouttava taustamaalaus… Jatka lukemista Fantasiamainen merihevonen