Mielikuvitukselle siivet

Mielikuvitukselle siivet on painantatekniikalla ja pillipuhalluksella tehty kaatomaalaus. Taustalle valutin keskipaksua, vedellä ohennettua metallishampanjaa (50 % kultaa/50 % hopeaa) ja valkoista. Siivissä on sinistä, vihreää, punaviolettia ja shampanjaa. Enkelinsiipi eli Begonia Corallina on vanhanajan huonekasvi. Keväisin enkelinsiipi on hyvä latvoa, jotta se kasvaisi tuuheutta ja ehkä jopa kukkisi. Latvoista voidaan juurruttaa uusia kasveja, mutta osa… Jatka lukemista Mielikuvitukselle siivet

Orvokkien kyyneleet

Orvokkien kyyneleet on taustaltaan kaatomaalaus valutustekniikalla, mutta hahmo on maalattu siveltimillä kaadon kuivuttua. Taustan väreinä ovat terrakotta, indigo, valkoinen, punainen, pinkki ja kulta. Alun perin ajatuksenani oli maalata kaatomaalauksen päälle syksyinen maisema, mutta kuviointiin oli muodostunut ihmiskasvoja muistuttava kohta enkä voinut sitä ohittaa. Lähdin toteuttamaan ihmishahmoa- kaatomaalauksen ehdoilla- ja lisäsin väripalettiini ihon värin. Yksityiskohtiin käytin… Jatka lukemista Orvokkien kyyneleet

Apostolinmiekan kukkia

Apostolinmiekan kukkia 18x24cm

Apostolinmiekan kukkia– maalauksessa on kyse painantatekniikalla (dipping technique) tehdystä pienestä maalauksesta, jossa on käytetty valkoista, keltaista, violettia ja kultaista akryylimaalia. Vaikka tekniikan luulisi olevan melko helpon, uusin painamisen kolme kertaa samoilla väreillä. Vasta sitten kuvio oli mielestäni kelvollinen. Lisäksi tein muutaman ilmapallosuukon (balloon kisses), joista muodostui kukkamaiset kuviot. Kun katson maalausta nyt jälkeen päin, niin… Jatka lukemista Apostolinmiekan kukkia

Merikotka

Merikotka 60x40cm

Merikotka on kaatomaalaus puhallustekniikalla. Tämän tyyppistä puhallusta sanotaan myös kaaospuhallukseksi (chaos dutch pour). Siinä kaadetaan värejä kanvaasin alaosaan sattumanvaraisesti sekaisin ja yläreuna on yksivärinen. Värikkäät maalit puhalletaan hiustenkuivaajalla osittain yksivärisen puolen päälle. Näin saadaan abstraktia kuviointia, joka saa kontrastia yksivärisestä tyhjästä tilasta. Merikotka-maalauksessa en päästänyt kaaosta aivan valloilleen, vaan sommittelin kuviota ja puhalluksen suuntaa. Aluksi… Jatka lukemista Merikotka

Vuosirenkaat

Vuosirenkaat 20x50cm

Puiden vuosirenkaat lisääntyvät niiden vanhetessa. Laajeneva rengaskuvio rungon sisällä on mielestäni kaunis. Ehkä ikääntyminen pitäisi nähdä samalla tavalla ihmisessäkin, sisäisenä kauneutena. Elämänkokemus rikastaa ja runko paksuuntuu… Vuosirenkaat- maalaus on tehty hauskalla paksun maalin rinkulatekniikalla. Kuten arvata voi, kaatomaalauksella tehdyt maalaukset ovat harvoin geometrisen tarkkoja. Nestemäisillä maaleillahan on vahva oma tahto. Maalauksen värit ovat ruskea, kulta,… Jatka lukemista Vuosirenkaat

Rohkeus

Rohkeus 40x60cm

Pyyhkäisytekniikka (swipe technique) on ihana kaatomaalauksen laji. Maalaaminen isolle kanvaasille on erityisen palkitsevaa. Silloin ei tarvitse heti lopettaa, vaan voi uppoutua täysin meditatiiviseen työskentelyyn. Pyyhkäisy voi tekniikkana olla maalauksen varsinainen tavoite, mutta joskus se on pilalle menneen maalauksen viimeinen pelastus. Kaatomaalaamisen yksi monista kiehtovista asioista onkin se, että aina voi siirtyä seuraavaan tekniikkaan, jos ensimmäinen… Jatka lukemista Rohkeus

Avaruuskukka

Avaruuskukka 20x50 cm

Avaruuskukan tausta on maalattu preussinsinisellä, joka on kuivuessaan melkein musta, mutta pehmeämpi. Kukan värit ovat kulta, punavioletti, valkoinen ja tummanvihreä. Se on maalattu valuttamalla värilätäkkö kanvaasille ja puhaltamalla sitä keskeltä ulospäin. Koska hiustenkuivaaja teki liian leveää jälkeä, puhalsin suulla ja pillillä. Viimeistelyssä käytin hammastikkua, jolla lisäsin hieman kultaa ja rajasin terälehtiä tarkemmiksi. Maalausvaiheista ei tällä… Jatka lukemista Avaruuskukka

Oma polku

Oma polku 30x80x4cm

Ennen vanhaan oli selvää, että ihminen valitsee (tai oli pakotettu valitsemaan) elämänsuuntansa nuorena ja jatkaa samaa tietä elämänsä loppuunsa saakka. Nykyisin on aivan tavallista, että ihminen vaihtaa asuinpaikkaa, ammattia, puolisoa tai elämäntapaa useita kertoja elämänsä aikana. Uudet alut voivat olla uuvuttavia, sillä niihin ajaudutaan monesti kriisien kautta. Oman polun löytymiseen kannattaa kuitenkin panostaa ja tarvittaessa… Jatka lukemista Oma polku